VALIKKO

Tutkija ryöpyttää ulkopoliittisen johdon hyssyttelyä: ”Suomella ei ole erillissuhdetta Yhdysvaltoihin”

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) pääsi toukokuussa 2024 vierailemaan lentotukialus Gerald R Fordilla.

Suomella ei ole mitään sellaista erityissuhdetta Yhdysvaltoihin, mikä takaisi ettemme koskaan joudu samanlaiseen pulaan Donald Trumpin kanssa kuin vaikka Tanska ja Kanada.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja hänen hallintonsa toimet ovat johtaneet Euroopan ja Suomen kylmän sodan jälkeisen ajan ehkä vaikeimpaan geopoliittisen puristustilanteeseen.

Grönlantia havitteleva Trump on käytännössä uhannut loukata EU:n ja Naton jäsenvaltion Tanskan alueellista koskemattomuutta. Maan johto on luonnehtinut Tanskaa ”huonoksi liittolaiseksi”, vaikka maa on auliisti osallistunut Yhdysvaltojen sotilaallisiin operaatioihin ja menettänyt niissä suhteessa liki saman verran sotilaitaan kuin Yhdysvallat.

Kanadaa – Yhdysvaltain tähän asti avuliainta naapurimaata – Trump painostaa maansa osavaltioksi.

Trump on tehnyt selväksi, että maansa sotilaallinen tuki liittolaisilleen, ydinsateenvarjoa myöten, onkin ehdollista. Samaan aikaan Trumpin hallinto on edistänyt monia Venäjän keskeisiä turvallisuuspoliittisia tavoitteita Euroopassa.

TÄSTÄ HUOLIMATTA Suomen ulkopoliittinen johto käskee yhä liturgiamaisesti kansalaisia panemaan jäitä hattuun, pitämään pään kylmänä, makaamaan hiljaa ja ajattelemaan transatlanttisia suhteita.

Suomella on tässä virallisessa narratiivissa hyvä, vahva erityissuhde Yhdysvaltojen kanssa.

Tätä kertojat perustelevat joko hengenheimolaisuudella, tärkeillä F-35 -hankinnoilla, jäänmurtajateollisuudella tai jollain muulla mielestämme järkisyyllä jonka takia Yhdysvallat ”tarvitsee meitä”.

Tämä on joko toiveajattelua, omien kansalaisten rauhoittelua tai Suomenkin mediaa seuraavien yhdysvaltalaishallinnon virkamiesten varomista.

Järkevät syyt eivät nimittäin enää nykyisessä geopolitiikassa päde. Järkiperustein Venäjän ei olisi ikinä pitänyt tehdä suurhyökkäystään Ukrainaan, eikä Trumpin ryhtyä pilaamaan suhteitaan Yhdysvaltain parhaimpiin eurooppalaisiin ystävämaihin.

Liittolaisuus ei suojannut Kanadaa tai Tanskaa.

SUOMELLA ON toki suhteessa väkilukuumme poikkeuksellisen vahva puolustus, mutta emme silti vielä yllä Yhdysvaltain haluamiin tuleviin Nato-budjettivaatimuksiin.

Kun Suomi sanoo hoitavansa oman osuutensa Naton pohjoisen alueen turvallisuudesta, tällä argumentilla ei pitkälle pötkitä keskusteluissa Trumpin hallinnon kanssa. Oman tonttinsa hoitaminen on oletusarvo, josta ei erikseen palkita.

Yhdysvallat ei tarvitse Suomea erityisesti mihinkään, mitä se ei saisi muualtakin.

Pelkkä syvä liittolaisuus ja taloudellis-sotilaallinen yhteistyö rauhan aikana eivät ole ehdottomia keskinäisriippuvuuden mittareita. Eivät ne suojanneet Kanadaa tai Tanskaakaan.

TODELLISUUDESSA Yhdysvallat ei tarvitse Suomea erityisesti mihinkään, mitä se ei saisi muualtakin. Positiivista tilanteessa on, ettei Yhdysvalloilla juuri nyt ole erityisesti mitään meitä vastaankaan. Olemme harmiton alue, joka ei tuota heille päänvaivaa.

Silti jos Yhdysvaltain geopoliittiset edut niin vaativat, se voi käyttää meitä yhtenä pelimerkkinä Venäjän kanssa, kun Venäjä haluaa palauttaa koko Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin itselleen mieluisammaksi.

Jos Venäjä tosissaan vaatii, Trumpin hallinnolle ei tuota mitään tunnontuskia jättää meidät geopoliittisen saranan väärälle puolelle – Venäjän etupiiriin kuuluvaksi alueeksi.

Tässä Kremlin kannattaa toimia nopeasti, sillä kukaan ei tiedä vaihtuuko heille myötämielisen Trumpin valta seuraavissa Yhdysvaltain vaaleissa, vajaan neljän vuoden kuluttua.

Positiivista tilanteessa on, ettei Yhdysvalloilla juuri nyt ole erityisesti mitään meitä vastaankaan.

SUOMEN VAIHTOEHDOT ovat varsin vähissä. Niitä kuitenkin on.

Voimme edistää sotilaallista integraatiota lähimpien Nato-naapurimaidemme kanssa, ja yrittää varmistaa että EU:n yhteisvelkaa eurooppalaisen puolustuksen vahvistamiseen käytetään nimenomaan Yhdysvallat-riippuvuuden vähentämiseen.

Voisimme myös nykyistä selvemmin ilmoittaa julkisesti olevamme kumppanimme, pohjoismaa Tanskan tukena, tuli mitä tuli. Tätä toivoisimme itsellemmekin vastaavanlaisessa tilanteessa.

Valtionjohdon pitäisi myös salatusti ja nopeasti tehdä hyvin käytännönläheinen suunnitelma B pahimman mahdollisuuden varalta: mitä teemme jos kahdenvälinen DCA-puolustussopimuksemme Yhdysvaltain kanssa menettää merkityksensä.

Ennen kaikkea johdon pitää varautua selittämään kansalaisille, jos ”ikuiset turvatakuut – ei koskaan enää yksin” -tilanteemme muuttuukin yhdessä päivässä tai viikossa.

Yhdysvaltain hallinnon teot ja puheet osoittavat nyt niin selvästi samaan suuntaan, että Suomenkaan poliittisen johdon ei kannata kovin pitkään jatkaa tilannekuvan siloittelua, saati hyssyttelyä.

Ristiriita virallisten lausuntojen ja suomalaisten reaaliajassa näkemän julkisen geopoliittisen tilannekuvan välillä uhkaa pian kasvaa liian suureksi.

Kirjoittaja on ajatuspaja Nordic West Officen toimitusjohtaja ja entinen pitkäaikainen Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija.

AVAINSANAT

Mikkel Näkkäläjärvi: Suomea on viety väärään suuntaan jo yli 600 päivää – muutos voi alkaa jo huhtikuussa

Ensi viikolla alkaa kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys. Silloin viimeistään miljoonat suomalaiset havahtuvat pohtimaan, että kenelle ehdokkaalle ja mille puolueelle antaa äänensä.

Huomionarvoista on, että myös sadoilla tuhansilla muiden maiden kansalaisilla on oikeus äänestää kunta- ja aluevaaleissa.

Perinteisesti kunta- ja aluevaalien haaste on ollut matala äänestysaktiivisuus.

Kesäkuuhun 2021 COVID19-pandemian takia siirretyissä kuntavaaleissa äänestysaktiivisuus vajosi neljällä prosenttiyksiköllä vain 55 prosenttiin. Tammikuussa 2022 pidetyissä historian ensimmäisissä aluevaaleissa äänestysaktiivisuus jäi 47,5 prosenttiin.

Olisiko tällä kertaa toisin ja viime kertaa suurempi joukko ihmisiä lähtisi äänestämään vaaleissa?

Suotavaa olisi, koska liian harvan ääni kuuluu Suomen kunnissa ja hyvinvointialueilla tänä päivänä. Matalasta äänestysaktiivisuudesta hyötyvät tutkitusti aina oikeistopuolueet ja erityisesti kokoomus.

Orpon-Purran hallitus on vienyt Suomea väärään suuntaan jo yli 600 päivää.

JOTTA meno Suomessa muuttuu, on ihmisten lähdettävä äänestämään. SDP:n viesti näissä vaaleissa on selkeä: kaiken voi tehdä reilummin.

Näissä vaaleissa on kyse siitä, että pääseekö hoitoon nopeasti vai joutuuko lääkärille ja hoitajalle pääsyä jonottamaan kuukausikaupalla, mihin Orpon-Purran hallituksen politiikka johtaa.

SDP haluaa toteuttaa jokaisella hyvinvointialueella kahden viikon hoitotakuun ja siirtyä aidosti toimivaan omalääkäri-omahoitajamalliin.

Kevään vaaleissa on kyse myös siitä, millaisia paikkoja koulut ovat lapsillemme ja nuorillemme oppia – ja henkilökunnalle opettaa. Suomen tulevaisuuden ydinkysymys on se, että lasten ja nuorten oppimistulokset saadaan nousuun.

SDP tavoittelee sitä, että perusopetuksen ryhmäkoot olisivat enimmillään 20 oppilasta, jotta opettajille jää enemmän aikaa oppilaille.

Kunta- ja aluevaaleissa on kyse myös Suomen suunnan muuttamisesta. Orpon-Purran hallitus on vienyt Suomea väärään suuntaan jo yli 600 päivää.

Hoitoonpääsyä heikennetään ja veronmaksajien rahoilla tuetaan jopa yli puolella miljardilla eurolla yksityistä sotebisnestä, Suomessa on koko Euroopan kolmanneksi korkein työttömyys ja työelämää on heikennetty.

Ei ihme, että tuoreen tutkimuksen mukaan vain alle 30 prosenttia suomalaisista ajattelee hallituksen onnistuneen työssään.

MONI ihminen pohtii varmasti näinä aikoina, että onko politiikka enää reilua.

SDP haluaa palauttaa ihmisten luottamuksen siihen, että reilu yhteiskunta on mahdollinen eikä keneltäkään vaadita kohtuuttomia.

Jos ihmiset lähtevät äänestämään aktiivisesti, Suomen suunnanmuutos alkaa huhtikuun 13. päivä.

AVAINSANAT

Tätä en olisi koskaan halunnut ehdottaa: Suomen tulisi kyetä rakentamaan oma ydinase

  • Kolumnit
  • 24.03.2025
  • 8:15
  • (Päivitetty: 24.03. 8:12)

Suomen tulisi kyetä rakentamaan ydinase, jotta meidän ei tarvitsisi niitä rakentaa.

Esitän nyt suosituksen, jota en olisi koskaan halunnut esittää, mutta joka minun uskoakseni täytyy.

Toivon, ettei Suomen koskaan tarvitse hankkia ydinaseita. Siksi uskon, että meidän kannattaisi aloittaa muiden Itämeren alueen maiden kanssa vakavat neuvottelut yhteisestä tutkimus- ja kehityshankkeesta ydinaseiden rakentamiseen tarvittavan osaamisen ja infrastruktuurin luomiseksi.

Takaperoiselta kuulostava ehdotukseni perustuu historian opetuksiin. Useilla maailman mailla on tai on ollut uskottava kyky rakentaa oma ydinase melko nopeasti.

Ruotsin, Japanin, Etelä-Korean ja Saksan kaltaiset maat ovat käyttäneet kykyään pelimerkkinä kiristääkseen suurvallat sitoutumaan lujemmin heidän puolustukseensa.

Esimerkiksi Ruotsi vaihtoi oman aseohjelmansa merkittävään asetekniseen apuun ja käytännössä Naton ulkojäsenyyteen jo 1960-luvun lopussa.

Kun Japani huolestuu Yhdysvaltojen sitoutumisesta Japanin puolustukseen, se muistuttaa hienovaraisesti maailmaa esimerkiksi valtavista plutoniumvarannoistaan.

Loogisia kumppaneita olisivat muut Pohjoismaat, Baltian maat ja Puola.

YDINASEITA tavoitelleiden maiden strategioita tutkineen Vipin Narangin mukaan 1960-luvun Ruotsi ja Japani ovat esimerkkejä maista, jotka kehittivät kyvyn rakentaa oma ydinase vakuutukseksi yksin jäämistä vastaan.

Kyky rakentaa ydinase auttaa niitä välttymään tilanteelta, jossa niiden täytyisi rakentaa ase – tai käyttää sitä.

Myös Suomella on jo periaatteessa kyky rakentaa ydinaseita. Osaamisemme riittäisi varmasti alkeellisen ydinräjähteen suunnitteluun.

Tarvittava ydinmateriaali saataisiin hätätilassa ydinvoimaloiden käytetystä polttoaineesta 1960-luvulla julkaistuissa suunnitelmissa kuvatulla erottelulaitoksella. Tällainen ydinräjähde olisi suuri ja painava, mutta mitä todennäköisemmin toimiva.

Sen toimittaminen kohteeseensa olisi kuitenkin vaikeaa, ja hätätilassakin hanke vaatisi luultavasti useita vuosia.

”PIILEVÄN” kyvyn käyttöä poliittisena pelimerkkinä tutkinut Tristan Volpe toteaa suurvaltojen antavan asehankkeen jäädyttämisestä vastineeksi myönnytyksiä todennäköisimmin silloin, kun kyky on kiistaton, mutta hanke ei ole niin pitkällä, että sen pysäyttäminen ei ole enää uskottavaa.

Piilevä kykymme ei nykyään ole sellainen uskottava uhka, joka kasvattaisi Suomeen hyökkäämisen riskit sietämättömän suuriksi, tai jota voisimme käyttää pelimerkkinä kiristääksemme suurvallat sitoutumaan uskottavammin puolustukseemme.

Jos taas ryhtyisimme hankkeeseen omin voimin vasta turvallisuustilanteen kiristyessä, riskit sekä talouspakotteista että jopa ennaltaehkäisevästä sotilaallisesta iskusta kasvaisivat.

Siksi valmiutta tulisi kohottaa yhdessä muiden kanssa hyvän sään aikana, kustannukset ja riskit jakaen. Loogisia kumppaneita olisivat muut Pohjoismaat, Baltian maat ja Puola.

Vaikka kehityshanketta ei lopulta käynnistettäisi, pelkkä julkinen keskustelukin lähettäisi viestin ulkovalloille: jos ette halua sitoutua Itämeren pienten maiden turvallisuuden takaamiseen, voimme hoitaa asian myös tavalla, josta ette ehkä pidä.

Kirjoitus ei välttämättä edusta Sorsa-säätiön linjaa vaan kirjoittajan omaa ajattelua.

AVAINSANAT

Tekoäly on teologinen kysymys – kone ei tunne vastuuta, mutta ihmisen pitää tuntea se, arkkipiispa Tapio Luoma sanoo

  • Kolumnit
  • 23.03.2025
  • 19:00
  • (Päivitetty: 23.03. 17:02)

”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen.”

Raamatun alkulehtien luomiskertomukseen sisältyvä toteamus tiivistää kristillisen käsityksen ihmisestä ja hänen arvostaan.

Niillä on merkitystä, kun hahmotellaan tekoälyn mahdollisuuksia ja uhkia, sen rajoja ja vaikutuksia. Tekoälyssä on nimittäin lopulta kysymys ennen muuta ihmisestä.

Jumalan luomana olentona ihmisellä on kyky luoda itse uutta. Jumala loi ihmisen kuvakseen, ja ihminen on luonut tekoälyn kuvakseen.

Tekoälyn kehitystä on siivittänyt pyrkimys valjastaa algoritmit ja mikroprosessorit ylittämään ihmisen luontaiset kyvyt ja saada tekoäly vaikuttamaan mahdollisimman ihmismäiseltä. Siksi ei voi välttyä kysymykseltä, mitä ihmisyydelle tapahtuu tämän kehityksen myötä.

Tekoäly on järjestelmä tai ohjelma, joka koneiden tavoin tekee vain sitä, mitä ihminen käskee sen tehdä. Sen sijaan ihminen biologisena olentona ei ole mekanismi vaan organismi, elävä olento, jonka erityislaatuisuutta on näihin aikoihin asti voitu perustella suhteessa koneisiin.

Tekoälyn kehittymisen myötä nämä erot ovat käyneet kuitenkin yhä hämärämmiksi. Teologiselta kannalta yksi raja vaikuttaa pysyvältä: ihminen on Jumalan luomus, tekoäly ihmisen luomus.

MONET tekoälyn nopean kehityksen herättämät huolet liittyvät tekoälyn ihmismäistymiseen tai itsenäistymiseen.

Aihetta käsitellään esimerkiksi elokuvissa, joissa korkean tietoisuuden asteen saavuttaneet koneet oppivat itse valmistamaan uusia koneita ja ennen pitkää ottavat ihmisiltä vallan tyrannisoidakseen heitä.

Jo nyt tekoälyllä tuotetut kuvat, videot ja tekstit vetävät vertoja lahjakkaimpienkin ihmiskykyjen aikaansaannoksiin.

Kun ihminen Jumalan kuvana kehittää tekoälyä yhä enemmän muistuttamaan itseään, toistetaan Raamatun luomiskertomuksen teemaa. Luomisessa ihminen sai tehtävän viljellä ja varjella luomakuntaa, ainutta kotiaan, mutta samalla hän sai vapauden eettiseen harkintaan.

Ihminen otti kielletyn hedelmän paratiisin keskelle asetetusta puusta omasta harkinnastaan ja valinnastaan, ei Jumalan ohjelmoimana tai pakottamana.

Lahjoittaessaan vapauden ja eettisen harkintakyvyn ihmiselle Jumala otti riskin, että ihminen voi valita myös väärin. Tekoälyyn liittyy vastaava eettinen kysymys, kuinka suuren vapauden ihminen haluaa koneelle antaa.

Kone ei tunne vastuuta, mutta ihmisen pitää tuntea se.

Jos ihminen luovuttaisi perimmäisen vastuun ratkaisuista tekoälylle, tai sysäisi virheet sen niskoille, se merkitsisi perustavanlaatuista muutosta ihmisyyden ymmärtämisessä.

TEKOÄLYN kehittymisellä ei kuitenkaan pidä pelotella.

Ihmisen luotuisuuteen ja ainutlaatuisuuteen kuuluu uteliaisuus ja elämää helpottavien ja rikastuttavien asioiden, myös koneiden, keksiminen ja kehittäminen.

Tekoälyn mahdollisuudet ihmiselämän tukemisessa ovat huikean laajat. Mihin tekoälyn kehitys johtaakin, on muistettava, että ihmisarvoa ei voi sille antaa eikä vastuuta sille siirtää.

Se on ihmisen luomus, jolla on vain välinearvo.

AVAINSANAT

Evp-upseeri: Näistä syistä Suomen pitäisi lähettää sotilaita Ukrainan rauhaa valvomaan

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi poseerasi 18.3. Lvivissä yhteiskuvassa sotilasopiskelijoiden kanssa.
  • Kolumnit
  • 23.03.2025
  • 8:37
  • (Päivitetty: 23.03. 8:19)

On selvää, että suomalaisten sotilaiden lähettäminen aikanaan Ukrainan rauhaa valvomaan olisi suuri riski. Mutta poisjääminen olisi Suomelta vielä kauaskantoisempi ja luultavasti vaarallinenkin signaali.

Ukrainaan hierottavan tulitauon toteutumisesta, saati aselevosta ei ole mitään varmuutta. Emme tiedä vielä pitkään aikaan, kuinka tosissaan Venäjä vastustaa Naton eurooppalaisten rauhanturvaajien tulemista Ukrainaan, mutta paljon muutakin on rauhanprosessissa vielä auki.

Silti Euroopan maiden olisi valmistauduttava ainakin Ukrainan tulitauon valvontaan jo nyt, ja osoitettava sitova halukkuutensa siihen.

JO HELMIKUUSSA Ranska ja Britannia alkoivat keskustella tulevan valvonnan järjestämisestä ilmavoimiensa varaan.

Alueen ilmatilan sulkeminen ja tulitaukorikkojien uhkaaminen täsmäpommituksilla on keino, jota Nato on käyttänyt jo 1990-luvulla Balkanin rauhoittamisessa.

Ilmavoimat ei kuitenkaan ole Ukrainan sodan kaltaisessa pitkien rintamalinjojen tilanteessa aukoton valvoja. Se ei ehdi tai pysty reagoimaan ajoissa esimerkiksi kaikkeen droonien käyttöön tai yksittäisiin kahakoihin.

Siksi maajoukkojakin tarvitaan jokaiselle rintamalohkolle, jo pelkästään esimerkiksi maalien osoittamiseen ilmavoimille. Kunnolla organisoituna tämä vaatisi satojen tuhansien sotilaiden siirtoa Ukrainaan, ja se on Euroopan nykyisille asevoimille sula mahdottomuus.

Tulitauon saapuessa Ukraina alkaa tarvita fyysistä apua, rauhansa turvaajia.

Todennäköisesti Euroopan eri maista pystytään kokoamaan Ukrainaan muutamien kymmenien tuhansien sotilaiden joukko.

Satojen tuhansien kokeneiden reserviläisten Suomella olisi siihen paljon annettavaa.

SUOMEN HALLITUS on kuitenkin julkisesti ilmoittanut, että Venäjän vastaisena rajamaana emme voisi lähettää Ukrainaan yhtään sotilasta, ei ainakaan ensimmäisten joukossa.

Pääministerin mukaan olisi lisäksi erityinen riski, jos suomalaissotilaat joutuisivat kohtaamaan venäläissotilaita konfliktitilanteessa.

(Jostain syystä esimerkiksi Afrikan kriisinhallintaoperaatioissa Suomea ei aikoinaan haitannut, että vastustajan puolella on Venäjän hallinnon alaisia palkkasotilaita.)

Toisaalta yksityisajatteluna niin poliitikoilta kuin upseereiltakin on kuultu, että pakkohan sinne on jotain lähettää, koska Suomen valtio on vakuuttanut tukevansa Ukrainaa niin pitkään kuin tarvitaan.

Molemmilla näkökulmilla on perustelunsa, vieläpä hyvätkin.

SUOMEN LUPAUS tukea Ukrainaa koskee myös tulitaukoaikaa. Tuen tarve tietysti muuttuu, jos sotatoimet keskeytyvät.

Sotiva Ukraina tarvitsi materiaalista tukea ja aseapua. Tulitauon saapuessa Ukraina alkaa tarvita fyysistä apua, rauhansa turvaajia. Maahan pitää saada auttajia ja sotilaita, jotka asettuvat taistelleiden osapuolten väliin pitämään vihollisia erillään toisistaan.

Uskon vahvasti, että suomalaisilta reserviläisiltä ja puolustusvoimien henkilökunnan jäseniltä löytyisi aktiivisuutta ja halua osallistua tällaisiin Ukraina-operaatioihin.

Tätä lähtövalmiutta ovat korostaneet reserviläisjärjestötkin.

Eihän Afganistanin ISAF-operaatiokaan ollut vailla fyysisiä riskejä. Ukrainan turvaaminen olisi monestakin syystä perustellumpaa, myös sieltä saatavan kokemuksen takia.

TARVITSEMME nyt yli puoluerajojen menevää poliittista rohkeutta ja aloitekykyä ilmoittaa lähtevämme konkreettisesti Ukrainan tueksi, jos Ukraina pyytää meitä alueelleen tulitaukoa valvomaan.

Suomen esimerkki ja harkitut perustelut voisivat toimia kannusteena muillekin Euroopan maille.

Lisäksi on otettava pitkäjänteisesti huomioon, mitä liittoutuminen Suomelle tarkoittaa. Kun olemme hädän hetkellä päässeet osaksi puolustusliittoa, se myös edellyttää vastavuoroisesti meiltäkin toimia yhteiseksi hyväksi.

On nimittäin huomattavasti helpompaa joskus tulevaisuudessa pyytää tai edellyttää liittolaisilta jotain apua meillekin, jos olemme ensin itse olleet aktiivinen tuen tuottajamaa.

AVAINSANAT

Julkisen talouden kestävyys – mikä mainio tekosyy ja sumuverho kaikille leikkauksille

  • Kolumnit
  • 22.03.2025
  • 14:00
  • (Päivitetty: 22.03. 14:01)

Elinkeinoelämän etujärjestöt ovat jo usean vuosikymmenen ajan nostaneet pelkoa julkisen talouden velkakriisistä. Sillä ne ovat perustelleet väitteitään hyvinvointivaltiollisten etuuksien ja palveluiden leikkaamisen välttämättömyydestä.

Velkahuolta toistellaan perusteluna moneen asiaan, koska hyvinvointivaltion kannatus on Suomessa suurta eikä leikkauksista pidetä – ainakaan silloin jos ne osuvat omaan kukkaroon.

Vaan elääkö elinkeinoelämä omien standardiensa mukaan? Viime aikoina elinkeinoelämän ja vauraiden omistajien edustajat ovat tehneet lukuisia avauksia varakkaimmille kansalaisille kohdistuvista veronkevennyksistä.

Muiden muassa Perheyritysten liitto ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK ovat ehdottaneet perintö- ja lahjaveron poistoa.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla sekä EK esittivät myös yhteisöveron alentamista viidellä prosenttiyksiköllä ja suurimpien ansiotulojen progression keventämistä.

Yhteensä EK:n ehdottamat veronalennukset pienentäisivät verotuloja staattisesti jopa noin kolmella ja puolella miljardilla vuodessa.

NÄIDEN VERONALENNUSTEN pitäisi EK:n ja Etlan mukaan rahoittaa itsensä, mutta tutkimukset eivät tue väitteitä. Sen sijaan ilmeinen seuraus olisi julkisen talouden alijäämän kasvu miljardeilla euroilla.

Jos alennusvaatimukset toteutuvat, samat toimijat voivat pölyn laskeuduttua käyttää aiheuttamiaan alijäämiä perusteluna uusille palveluiden ja etuuksien leikkauksille.

Hyvinvointivaltiota purkava ikiliikkuja on valmis.

Myös perussuomalaisten puoluejohto ja kokoomus haluaisivat nykyistä pienemmän hyvinvointivaltion.

Elinkeinoelämän kellokkaita näyttääkin kiinnostavan julkisen velan vähentämisen sijaan julkisen sektorin palveluiden ja etuuksien supistaminen.

Myös työvoiman pitäisi olla mahdollisimman edullista – ja tätä tavoitellaan leikkausten lisäksi muillakin työntekijöiden aseman heikennyksillä.

Oikeistopuolueet ovat jakaneet samoja tavoitteita ja olleet toteuttamassa niitä hallituksessa, vaikka ulostuloissaan ne ovat varovaisempia. Ei ole kuitenkaan salaisuus, että myös perussuomalaisten puoluejohto ja kokoomus haluaisivat nykyistä pienemmän hyvinvointivaltion.

Julkisen talouden kestävyys onkin eräänlainen sumuverho, jonka varjolla elinkeinoelämän eliitti ja osa oikeistoa ajaa omaa politiikkaansa, mutta vain silloin, kun kyse on muilta leikkaamisesta.

Rahaa kyllä on jaettavaksi, silloin kun jakaminen tukee omia tavoitteita rikkaiden veronalennuksista.

VASEMMISTON tulee kyetä osoittamaan sumuverhon taakse. Lisäksi sen tulee esittää rikkaiden veronalennusten vastineeksi omia rohkeita avauksiaan – tuntuvia julkisia investointeja muun muassa vihreään siirtymään sekä hyvinvointivaltiota vahvistavia politiikkatoimia.

Omaa sumuverhoaan sen ei tarvitse rakentaa, jos sen politiikka hyödyttää muitakin kuin rikkaita.

Kirjoittaja on talouspolitiikan asiantuntija Kalevi Sorsa -säätiöstä.

AVAINSANAT