VALIKKO

Onnea, eduskunta – tällaisen anoturtiaisen voitte nyt saada Li Anderssonin tilalle kansanedustajaksi

Johannes Yrttiaho puhui Venäjän hyökkäyskeväänä 2022 eduskunnassa ahkerasti Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan.

Jos ja kun Vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta luopuva Li Andersson pääsee kesällä europarlamenttiin, hänen tilalleen eduskuntaan nousee Venäjän ylin ymmärtäjä Johannes Yrttiaho.

Viime vaaleissa eduskunnasta pudonnut turkulainen Johannes Yrttiaho on nyt win-win -tilanteessa. Hän haluaisi itsekin euroehdokkaaksi, mutta vielä suurempi mahdollisuus hänellä on päästä varasijalta takaisin Arkadianmäelle Li Anderssonin tilalle.

Jos Andersson lähtee Brysseliin, eduskunta saa hänen paikalleen kansanedustajan, jonka näkemykset Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa tuntuvat olevan hyvin samoilla linjoilla taannoisen VKK-ryhmäläisen Ano Turtiaisen kanssa.

Vain turtiaislainen uskonnollisuus puuttuu – mutta sen korvaa luja luottamus Naton pahuuteen ja Venäjän viattomuuteen.

EDUSKUNNASSA ollessaan Johannes Yrttiaho vastusti johdonmukaisesti Nato-jäsenyyttä, hävittäjähankintoja ja yleensäkin kaikkea mikä liittyi Suomen puolustamiseen.

Mutta toisin kun useimmat muut puolueensa periaatteelliset Nato-vastustajat, Yrttiaho ei näytä julkisissa kannanotoissaan huomanneen Venäjän tekevän Ukrainassa sotarikoksia.

Sosiaalisessa mediassaan ja blogipalstallaan julkaisemiensa kommenttien perusteella Yrttiahon maailmassa asetelmat ovat selkeitä.

Ukrainassa tapahtuneen ”kriisin” syynä on Naton provosointi ja monivuotiset laajentumishalut alueella.

Suomi on Yrttiahon mukaan luovuttanut itsemääräämisoikeutensa Yhdysvalloille, ja meistä tulee hänen mielestään nyt ”eturintamavaltio Yhdysvaltain ja sen liittolaisten varustautumisessa Venäjää vastaan”.

Pohjoismaiden tekemät Nato-ratkaisut eivät hänen mielestään voi olla ”vaikuttamatta Venäjän varustautumiseen”.

Yrttiaho on myös useasti paheksunut Suomen aselähetyksiä Ukrainaan. Hänen mukaansa asemenoihin käytetyt ”summat ovat valtavia ja suoraan pois suomalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä”.

Suomessa ovat lisäksi hänen mukaansa vahvistuneet ”rasistiset asenteet Venäjää, venäläisiä, venäjän kieltä ja kulttuuria kohtaan”.

VENÄJÄKÄÄN ei muodostaisi Suomelle uhkaa, jos ottaisimme sen edut huomioon.

Baltic Connector -kaasuputkea kohtasi ”rahtilaivan ankkurista johtunut ilmeisen tahaton putkirikko”.

”Jos oikeita uhkia edes on, ovat ne valtionjohdon parin viime vuoden omalla töpeksinnällä itse aiheutettuja”, Yrttiaho kirjoittaa Facebook-sivullaan.

Joulun 2023 alla Yrttiaho kertoi, että Suomen ja Viron välistä Baltic Connector -kaasuputkea kohtasi ”rahtilaivan ankkurista johtunut ilmeisen tahaton putkirikko”.

Sillä tekosyyllä Itämerelle saatiin hänen mukaansa tuotua lisää Britannien johtamien JEF-maiden sotalaivoja.

EDUSKUNTARYHMÄ saanee Yrttiahosta värikkään ja mielipiteitä jakavan työtoverin. Turun kaupunginvaltuustossa hän istuu yhden miehen valtuustoryhmänään.

Kaksi vuotta sitten Turun vasemmistoliiton valtuutetut erottivat hänet ryhmästä ”epäasiallisen käytöksen”, väitetyn huutamisen ja änkyröinnin takia. Yrttiahon mielestä vika oli muissa: toverit erottivat hänet miellyttääkseen kokoomusta.

Johannes Yrttiaho pyysi viime syksynä lupaa päästä takaisin ryhmän jäseneksi, mutta valtuustoryhmä tyrmäsi toiveen yksimielisesti.

Hänellä on kuitenkin vankka kannatus varsinaissuomalaisessa vasemmistoliiton kentässä ja rauhanliikkeen aktivistien parissa. Eduskuntavaaleissakin hän keräsi yli 1600 ääntä.

Yrttiaho ei tiistaiaamuna vastannut Demokraatin yhteydenottoihin.

AVAINSANAT

Ottawan sopimuksesta on ehkä irtauduttava – mutta onko asiaa syytä juhlia?

Jalkaväkimiinoista luopumista alettiin Suomessa ajaa yli 20 vuotta sitten ulkopoliittisista syistä – ja ulkomailta saatujen opetusten takia niitä ollaan nyt tuomassa takaisin. Kumpikaan päätös ei ole puhdas ilon aihe kenellekään.

Matti Vanhasen (kesk) hallitus linjasi Suomen tavoitteeksi miinoista luopumisen ja kirjasi sen vuoden 2004 puolustuspoliittiseen selontekoon. Seurasi monen vuoden kokonaisharkinta, jossa kuultiin myös sotilaita.

Mutta painavat syyt, silloin kun eduskunta asiasta lopullisen päätöksen pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituskaudella teki, olivat ulkopoliittisia.

25. marraskuuta vuonna 2011 Suomi päätti liittyä henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Päätöksestä on vastuutettu tuolloista ulkopolitiikan johtajaa, sotaväen ylipäällikköä presidentti Tarja Halosta, vaikka parlamentaarinen prosessi on dokumentoitu ja täysin selvä. Keskeiset EU- ja euromaat olivat miinakieltoon jo vuosia aiemmin liittyneet.

Nyt kelkka on kääntynyt. Kun Petteri Orpon (kok.) hallitus kertoi tiistaina aloittavansa Ottawasta irtautumisen valmistelun ja esittää sitä eduskunnalle, syissä painottuu kotimaan puolustus.

Ulkopolitiikassa tapahtunut muutos on jäänyt sivuosaan, vaikka ulkopolitiikka on edelleen harkinnassa mukana.

HALUAMME miinat takaisin, mutta emme välttämättä toisen maailmansodan aikaisia ”tyhmiä” jalkaväkimiinoja, vaan älykkäämmät, itsensä määräajan kuluessa ”raivaavat” räjähteet, jotka eivät jää sodan jälkeen metsiin silpomaan siviilejä.

Tavoitetta perustellaan Venäjän Ukrainassa osoittamalla sodankäyntitavan muuttumisella.

Puolustushallinnossa puhutaan tässä kohtaa jalkaväen massamaisesta käytöstä. Venäläiset hyökkäävät samalla metodilla kuin Stalinin Neuvostoliitto toisessa maailmansodassa, piittaamatta omien sotilaidensa hengestä. Miinojen korvaajaksi Suomeen ostettu raketinheitin yksittäisine täsmäammuksineen ei riitä jokaista miesrynnäkköä pysäyttämään.

Jos miinat ovat nykyisin älykkäitä, mihin Ottawan sopimusta edes tarvitaan?

Maailmassa, muun muassa Venäjällä ja monissa kehitysmaissa, käytetään yhä vanhanaikaisia miinoja. Lisäksi osa ilmasta maastoon muun muassa rypälepommien avulla levitettävistä miinoitteista eivät deaktivoi itseään. Myös ne on Ottawan sopimuksessa kielletty.

KUN eduskunta Ottawan sopimuksesta irtautuu (ja uskon näin nykytilanteessa käyvän), Suomi tekee ulkopoliittisen täyskäännöksen idealismista realismiin.

Samalla Suomi vetää tukensa kampanjalta, jonka päämääränä oli ja on suojella entisten sotatoimialueiden siviilejä miinoilta. Tämä tavoite, jota olemme kansainvälisesti tukeneet, ”irtoaa” silloin arvopohjastamme puolustuspoliittisista syistä. Meillä ei ole idealismiin Venäjän rajanaapurina tässä kohtaa varaa.

Tapa, jolla asiasta nyt puhutaan on eri asia. Sitä voisi vielä muutaman kerran miettiä.

OTTAWAN sopimuksesta luopuvat pian myös Baltian maat ja Puola. Oliko heilläkin presidenttinä Tarja Halonen, kun he sopimukseen liittyivät, vai pitivätkö he miinoista luopumista järkevänä ja perusteltuna tavoitteena?

Uskoivatko he, jos ei Venäjän niin ainakin sodankäynnin tapojen muuttuneen?

Kun katsoo eurooppalaista ja suomalaista kauppapolitiikkaa ja lukee eduskunnan pöytäkirjoja, huomaa kaikkien tehneen innolla yhteistyötä ja bisnestä Venäjän kanssa.

Myös toisen maailmansodan hyökkäystaktiikoiden ajateltiin yleisesti jääneen historiaan – ja valmistauduttiin Krimin valtauksen tapaisiin, pienillä erikoisjoukoilla syvälle selustaan tai pääkaupunkeihin tehtyihin yllätysiskuihin.

Jälkiviisaus kehityksen mentyä Venäjällä kuten meni on myös Ottawan sopimuksen äärellä kiusallista katsottavaa.

Miinojen palauttaminen voi olla perusteltua, mutta vanhan päätöksen mustavalkoinen tuomitseminen ja sen tehneiden syyttäminen tilanteen muututtua ei ole realismia vaan historiatonta typeryyttä.

OTTAWASTA luopuminen on traaginen valinta.

Samalla, kun sotilaalliset uhkakuvat ovat menneet niin vakaviksi, että tarvitsemme jalkaväkimiinat takaisin, sopimuksesta eroamisella rapautamme kansainvälistä järjestelmää.

Hallituksen miinalinjausta juhlivien olisi syytä muistaa tämä: miina-aseen kasvanut tarve ei ole iloinen asia. Eikä sekään, että viemme julkisesti tukemme sopimukselta, jolla on pyritty suojaamaan lapsia ja muita viattomia siviilejä silpoutumiselta ja kuolemalta.

AVAINSANAT

SDP lähellä jättisensaatiota Helsingissä – ihan vielä ei kannata lähteä torille

Kärkipuolueiden pormestariehdokkaita Helsingissä: Atte Harjanne (vihr.), Wille Rydman (ps.), Eveliina Heinäluoma (sd.), Daniel Sazonov (kok.) ja Paavo Arhinmäki (vas.).
  • Helsinki
  • 31.03.2025
  • 19:00
  • (Päivitetty: 01.04. 10:13)

Kokoomuksen kannattajat tapaavat olla pari pykälää luotettavampia äänestäjiä kuin sosialidemokraattien tukijat. Viime kädessä voiton ratkaisee tasaisessa tilanteessa se, kuka saa kansan uurnille.

Uunituoreen Helsingin Sanomien kuntavaaligallupin mukaan SDP olisi taistelemassa jopa suurimman puolueen asemasta Helsingissä. Keski-ikäiset ovat ehtineet tottua siniseen valtaan: kokoomus on ollut kaupungin ykköspuolue kuntavaaleissa vuodesta 1976 lähtien.

Kyselyn kärkikaksikko lähtee vaaleihin ennakkoäänestyksen alla turvan mitan päässä toisistaan. Kokoomuksen kannatus on HS-gallupissa 22,4 % ja SDP:n 22,1 %. Viime kuntavaalien äänimäärällä eroa olisi vain noin tuhat ääntä.

Muutos edellisiin kuntavaaleihin 2021 olisi ilmeinen. Tuolloin kokoomus oli Helsingin suurin puolue 25,6 % kannatuksella ja SDP kolmanneksi suurin. Kannatusta SDP:llä oli kuitenkin vain 14,4 %, vaikka kasvua paikoissa tulikin yhden valtuutetun verran.

Varsinaista eroa oli yli 11 prosenttiyksikköä, äänissä liki 38 000. Marginaalin merkittävyyttä alleviivaavat absoluuttiset äänimäärät: kokoomus noin 86 000, SDP noin 48 000.

Yleinen poliittinen ilmapiiri taas tuntuu suosivan juuri nyt SDP:tä.

MITTAUKSIA, lukuja ja prosentteja voi pyöritellä monella tavalla.

Yksi on tämä.

Hesarin gallupissa 77 prosenttia kokoomuksen äänestäjistä kertoi käyvänsä varmasti äänestämässä. Luku on selvästi korkeampi kuin SDP:n kannattajilla, joista varmoja äänestäjiä oli 65 prosenttia.

Helsinkiläisistä äänensä antoi kuntavaaleissa 2021 noin 334 000 kaupunkilaista. Jos ääniä annettaisiin nyt saman suuruinen määrä, tarkoittaisi se Hesarin gallupin mukaisilla kannatuslukemilla kokoomukselle hieman alle 58 000 varmaa ääntä ja SDP:lle hieman alle 48 000 varmaa ääntä.

SDP saisi siis varmasti saman verran ääniä kuin viime kuntavaaleissa Helsingissä yhteensä, vaikka ei saisi lainkaan lisä-ääniä muualta.

Toisaalta ero kokoomukseen olisi varmojen äänien jälkeen edelleen noin 10 000. Tämän verran SDP:n pitäisi siis kiriä melko varmojen tai vielä epätodennäköisempien äänestäjien puolelta, jotta voittokamppailusta voitaisiin puhua.

Helsingin Sanomat ei paljastanut dataa kyselyn epävarmemmista äänestäjistä, joten vertailu jää tältä osin puutteelliseksi. SDP:n sisällä kuitenkin toivotaan, että melko varmojen puolelta tulisi riittävästi nostetta.

Kampanjaa kelpaa tehdä myötätuulessa.

EDELLÄ oleva on lukujen pyörittelyä ja teoretisointia. Toiset mittaukset antavat toisenlaisia tuloksia ja taustaoletuksetkin voi asettaa erilaisiksi.

Esimerkiksi äänioikeutettujen määrä on muuttunut neljässä vuodessa. Helsinki on kasvava kaupunki. Itse äänestysprosentti voi olla jotain muuta kuin 2021.

HS-gallupissa varmoja äänestäjiä oli edellisiä kuntavaaleja koskevaa vastaavaa gallupia vähemmän, mikä voi ennakoida äänestysprosentin laskua. Äänimäärä voi silti kasvaa, koska äänioikeutettuja on enemmän.

Yleinen poliittinen ilmapiiri taas tuntuu suosivan juuri nyt SDP:tä. Puolue on valtakunnallisissa, eduskuntavaaleja koskevissa kyselyissä ylivoimainen ykkönen. Monet saattavat hypätä kuntavaaleissakin ns. voittajan vankkureihin tai vastustaa maan hallituksen politiikkaa.

Lupaavia kannatuskyselyitä on kuulunut Helsingin lisäksi monesta Suomen suurimmasta kaupungista, viimeksi Turusta, Jyväskylästä ja Kuopiosta, joissa SDP on mittausten kärjessä. Turussa SDP on voittanut kuntavaalit viimeksi vuonna 1992, mutta oli Turun Sanomien mittauksessa reippaasti kokoomusta edellä.

HS:n gallup on jatkoa edellisille, sinänsä myönteisille demariuutisille. Kampanjaa kelpaa tehdä myötätuulessa ja kannatuksen roima kohennus on joka tapauksessa todennäköinen.

Silti ihan vielä ei kannata lähteä torille, mutta ennakkoäänestämään pääsee jo ylihuomenna.

AVAINSANAT

Näin toimii suomalainen demokratia: monessa kunnassa kuntavaalit on jo melkein käyty, lähes kaikki ehdokkaat valitaan

Kesäistä kuntavaalitunnelmaa nelisen vuotta sitten Helsingissä.

Ainakin parilla mittarilla kuntavaaleilla ei mene Suomessa hyvin. Ehdokasmäärät ovat laskeneet ja äänestysprosentti niiden mukana.

Huhtikuun kuntavaaleissa ehdokkaita on ensimmäistä kertaa alle 30 000. Suora vertailu vuosikymmenien takaiseen maailmaan ei ole silti mielekäs, koska vuodesta 1996 alkaen puolueet ja niihin rinnastettavat tahot ovat voineet asettaa ehdolle enintään puolitoistakertaisen määrän ehdokkaita valittavien valtuutettujen lukumäärään verrattuna.

Silti trendi on ollut suuressa kuvassa laskeva. Vuosituhannen vaihteen 40 000 ehdokkaasta on tultu kymmenentuhannen ehdokkaan verran alas. Samalla myös itse valtuutettujen määrä on pudonnut noin 12 000:sta alle 9000:een.

Jos ei ole ketä äänestää, voi olla vaikea keksiä syytä äänestää.

SDP pystyi voittamaan, vaikka äänestysinto oli verrattain matala.

VUOSIEN aikana on puhuttu muun muassa yleisen kiinnostuksen menettämisestä politiikkaan ja huonosti korvattujen luottamustehtävien nyysimästä vapaa-ajasta.

Äänestysprosentti on hiljalleen laskenut, mutta oli silti viime vaaleissa samalla tasolla kuin vuosituhannen ensimmäisissä kuntavaaleissa vuonna 2000 eli noin 55 %.

Kun SDP edellisen kerran huipensi kuntavaalikampanjansa ensimmäiseen sijaan vuonna 2004 ennen kokoomuksen pitkää voittoputkea, äänestysprosentti oli 58,6 %. SDP pystyi siis voittamaan, vaikka äänestysinto oli verrattain matala.

Kesällä 2021 äänestettiin ns. koronakuntavaalit poikkeuksellisena ajankohtana. Moni on arvellut sen perusteella, että huhtikuu sopisi ajankohtana kansalaisille paremmin ja äänestysprosentti voisi taas nousta.

Maailmanpoliittinen tilanne on tunkenut tälläkin kertaa väliin ja mistään vaalikuumeesta ei ole näkynyt ainakaan toistaiseksi merkkejä. En panisi paljoa rahaa kiinni äänestysprosentin suuren loikkauksen puolesta.

Pyhärannassa ja Merijärvellä ehdokkaita on vain 1,2 per valtuustopaikka.

MONESSA Suomen kunnassa ehdokasmäärän lasku on johtamassa tai on jo johtanut eriskummalliseen näkymään.

Kaikkiaan 63 kunnassa on vähemmän kuin kaksi ehdokasta yhtä valtuustopaikkaa kohti. Pyhärannassa ja Merijärvellä ehdokkaita on vain 1,2 per valtuustopaikka, joten lähes kaikki vaaleihin ehdolle innolla lähteneet tai sinne jollain keinolla maanitellut tulevat myös valituiksi.

Vaalilaki on ollut kaukaa viisas hahmotellessaan, kuinka toimitaan siinä nyt jo käden mitan päässä olevassa vaihtoehdossa, ettei kunnassa saada ehdolle edes niin monta ehdokasta kuin on valtuustopaikkaa.

Jos vaaleja varten hyväksyttyjä ehdokkaita on yhtä paljon tai vähemmän kuin valittavia valtuutettuja, ei vaaleja toimiteta lainkaan. Tulee ns. sopuvaalit ja kaikki tulevat valituksi.

Ehdokas voi tulla valituksi, vaikka ei saisi yhtään ääntä.

VAIKEINTA läpimeno on ehdokasmäärien perusteella Helsingissä, Turussa ja Vantaalla, missä ehdokkaita on noin kymmenkertainen määrä valtuustopaikkoihin verrattuna.

Kattavimmin ehdokkaita on Suomen kaikkiin kuntiin saanut keskusta, jonka peittoprosentti on edelleen sangen komea 97. Ehdokasmääräänsä rajusti romahduttanut perussuomalaiset on tässä tilastossa sekä kokoomuksen että SDP:n edellä heti keskustan takana.

Istuvista kunnanvaltuutetuista kokoomus onnistui puolueista parhaiten saamaan tuttuja nimiä uudelleen ehdolle, kun luvut suhteuttaa puolueen kunnanvaltuutettujen määrään. Absoluuttisesti ykkönen on kuitenkin keskusta.

SDP:llä ei ole ehdokkaita lainkaan 17 kunnassa ja kokoomuksella 22 kunnassa. Keskusta jäi nolliin vain 8 kunnassa. Suhdetta kuvaa, että etelän suurten kasvukeskusten puolueena identifioituneilla vihreillä jäi ehdokas hankkimatta peräti 108 kunnassa. Kuntia on kaikkiaan 292.

Sellainenkin erikoisuus on etenkin pikkukunnassa mahdollinen, että ehdokas tulee valituksi, vaikkei saisi varsinaisissa vaaleissa yhtään ääntä. Käsittämätön voi toteutua, jos äänet keskittyvät ylivoimaisen valtapuolueen muutamalle ehdokkaalle.

AVAINSANAT

Saavatko hoitajat sen mitä SAK tavoitteli?

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen Tehyn mielenosoituksessa Rautatientorilla Helsingissä 20. syyskuuta 2023. Tehy vastustaa protestillaan Orpon hallituksen kaavailemia rajuja heikennyksiä työntekijöiden oikeuksiin ja sote-alan rahoitukseen.,

Parhaillaan neuvottelupöydässä oleva julkisen hoitoalan sote-sopimus uhkaa toteutuessaan syventää hyvinvointialueiden talouskriisiä.

Suurin ongelma ei ole sote-sopimuksen taso tai edes hoitajien kohuttu vuonna 2022 sovittu palkkaohjelma, vaan lakiin kirjattu velvoite, jonka mukaan hyvinvointialueiden pitäisi kattaa alijäämänsä vuoden 2026 loppuun mennessä.

Valtiovarainministeriön arvion mukaan määräaika on jäämässä yli puolella alueista haaveeksi. Jos palkkaratkaisu on hintalapultaan kallis, riski voi laajentua koskemaan yhä useampia alueita.

Päivitetty arvio hyvinvointialueiden taloustilanteesta valmistuu huhtikuun loppuun mennessä, jolloin valtiovarainministeriö julkaisee julkisen talouden suunnitelman.

TODENNÄKÖISESTI neuvottelut sote-sopimuksesta ovat tuolloin edelleen käynnissä. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat (KT) yrittää luultavasti turhaan päästä eroon hoitajien palkkaohjelmasta, joka pitäisi irtisanoa viimeistään vappuna. Muussa tapauksessa ohjelma jatkuu vielä vuosina 2026 ja 2027.

Paljonko sote-sopimus alueille maksaisi yleisen linjan mukaisilla korotuksilla ja palkkaohjelmalla höystettynä?

Karkeasti arvioituna yleisen linjan (noin 8%) mukainen kolmivuotinen palkkaratkaisu yhdistettynä vuosien 2026-2027 palkkaohjelmaan tuottaisi hoitajille yhteensä noin 10 prosentin palkankorotuksen.

Sattumalta korotus olisi samaa kokoluokkaa, mitä SAK:n liitot kertoivat haluavansa oman kierroksensa alla. Tosin tavoite oli tuolloin kaksivuotinen, toteuma venyi kolmeen ja jäi pari prosenttiyksikköä vajaaksi (7,8%).

MIKÄLI sote-sopimuksen korotukset todella olisivat yhteensä 10 prosenttia kolmelle vuodelle, lähestyisi sopimuksen hintalappu hyvinvointialueille puoltatoista miljardia. Sen päälle alueiden maksettavaksi lankeaa vielä viimeinen erä sote-uudistuksen toteutukseen liittyvistä palkkaharmonisaatiorahoista.

Alueiden kasvaneita menoja kompensoidaan parin vuoden välein laskennallisella jälkikäteiskorvauksella, joka arvioidaan kaikkia alueita ajatellen. Palkkojen takia vaikeuksiin joutuneita alueita korvaus ei ehtisi auttaa, koska tämän vuoden osalta tarkastus tehdään vuonna 2027.

Vuoden 2022 sote-sopimus on kaventanut naisten ja miesten palkkaeroja Suomen työmarkkinoilla vuositasolla 0,35 ja viidessä vuodessa 1,77 prosenttiyksiköllä. Kalliiksi haukuttu sopimus on toteuttanut käytännössä sitä, mistä juhlapuheissa on haaveiltu.

HELMIKUUSSA 2022, edellisen sote-sopimuksen synnytystalkoissa, KT:n silloinen toimitusjohtaja Markku Jalonen totesi Ilta-Sanomille näin:

– Ei voida mitenkään rakentaa tähän kolmea korotusmallia: varsinainen palkkaratkaisu, erilliset palkkaohjelmat ja kolmantena jättipottina harmonisaatio. Tämä ei vain toimi, veronmaksajilta loppuu maksukyky, Jalonen sanoi.

Puoli vuotta myöhemmin, syksyllä 2022 samainen Jalonen allekirjoitti sopimuksen, joka toteutti kaikki hänen varoituksensa.

SITTEMMIN Jalonen on solmimaansa sopimusta puolustanut. Suomalaisen sairaanhoidon kriisin partaalle ajaneet hoitajalakot saatiin loppumaan. Samalla syntyi työmarkkinoiden pisin työrauha auttamaan historian ehkä suurimman hallintouudistuksen läpiviennissä.

”Sote” on edelleen vaiheessa. Orpon hallitus miettii alueiden rahoitusmallin uudistamista, että useampi hyvinvointialue pääsisi lain edellyttämään alijäämätavoitteeseen. Lisäajan antamiseen hallitus ei omien periaatteidensa vuoksi ole suostunut asiantuntijoiden ja opposition vaatimuksista huolimatta. Sen sijaan luvassa on hyvinvointia kurjistavia leikkauksia.

AVAINSANAT

Rantanen kävi lausumassa medialle totuuden – asian vierestä

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 7. maaliskuuta.

Media vaikuttaisi auttavan sisäministeri Mari Rantasta (ps.) ja Orpon hallitusta tulipalon sammuttelussa. Kertaan lyhyesti päivän uutista pointtini perustelemiseksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu totesi torstaina, että sisäministeriön johdon ohjeistus tämän vuoden kiintiöpakolaisten valintaa koskevassa valmistelussa oli syrjivä. Valtuutetun mukaan Rantasen johtamassa ministeriössä yritettiin suosia pakolaisten valinnassa kristittyjä muslimien kustannuksella.

Kiintiöpakolaisia on tavattu valita YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n suosituksia seuraten. Kun suosituksista on poikettu, valintoja ei ole silloinkaan tehty uskontoperusteisesti, koska se rikkoisi YK:n linjauksia ja Suomen perustuslakiin nojaavaa syrjintäkieltoa.

RANTANEN on kommentoinut syytöksiä uskontoperusteisen valinnan ehdottamisesta puhumalla eri asiasta. Hän on todennut, että valinnat eivät olleet syrjiviä.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun syrjiväksi toteama ehdotus kristittyjen suosimisesta ei toteutunut. Asiaan puututtiin sen jälkeen, kun ministeriön johdon ohjeistus oli vuodettu julkisuuteen.

Perjantaina Rantanen toisti eduskunnassa, että valintoja ei tehty uskontoperusteisesti. STT:n uutisen otsikko aiheesta menee näin: ”Ministeri Rantanen kiistää yhä, että pakolaiskiintiön valintoja olisi tehty uskonnon nojalla”.

No, mikä tässä on ongelma?

SE, ettei Rantasen tarvitse kiistää sellaista, mitä ei ole tapahtunut. Kukaan ei ole väittänyt, että kiintiöpakolaisten valintoja, siis tänä vuonna toteutuvia valintoja, olisi tehty uskontoperusteisesti.

Emme keskustele eikä meidän pitäisi keskustella tämän vuoden kiintiöpakolaisten valinnasta, vaan valintaa edeltäneestä sisäministeriön valmistelusta ja siinä yhteydessä annetuista ministeriön johdon ohjeista, jotka heitettiin julkisen kohun vuoksi roskakoriin.

NÄMÄ valmistelun aikana annetut ohjeet olivat yhdenvertaisuusvaltuutetun mielestä syrjiviä. Nyt asian käy vielä kerran omalta osaltaan lävitse valtioneuvoston oikeuskansleri.

Ymmärrän Rantasen näkökulman. Mitä väliä on ohjeilla, jos toteutus on lainmukainen?

Ohjeilla on sen verran väliä, että niihin piti julkisuudessa puuttua, muuten niiden mukaan olisi luultavasti toimittu. Ei ole myöskään samantekevää millaisia ohjeita ministeriöt antavat virkavastuulla. Jonkinlaisena perusedellytyksenä voisi pitää esimerkiksi lainsäädännön noudattamista. Tämä pätee, vaikka ohjeet jätettäisiin antamisen jälkeen omaan arvoonsa.

Kun media laittaa Rantasen otsikkoon kiistämään toistamiseen asiaa, josta ei keskustella, se tekee sisäministerin ja hallituksen tulipalon sammuttelusta paljon helpompaa.

AVAINSANAT